perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hakukoneoptimointi maailmanlaajuisesti

SEO eli hakukoneoptimointi on Suomessa vielä varsin lapsen kengissä ja termi ei ole kovinkaan monelle tuttu. Se on kuitenkin yleistymässä jatkuvasti ja yhä useammat haluavat saada verkkosivuilleen hakukoneoptimointipalveluita. Ja varsinkin yhä useampi haluaa luoda yritykselleen verkkosivut, jotka on positiivisen markkinointituloksien kannalta erittäin tärkeää optimoida siten, että sijoitus Googlen luonnollisissa hakutuloksissa nousee. Hakukoneoptimointi on yhdessä hakusanamainonnan kanssa äärimmäisen kustannustehokkaita keinoja markkinoida, joten niiden hyödyntäminen osana yrityksen markkinointistrategiaa on enemmän kuin kannattavaa. Edellä mainittujen palveluiden tarjoajia löytyy Suomesta runsain määrin sekä lisäksi verkko tarjoaa valtavan määrän informaatiota, jonka avulla pääset hyvään alkuun. Ei siis kannata unohtaa näitä vain sen takia, että verkko tuntuu vieraalta alueelta.

Hakukoneoptimointi maailmalla

Kuinka suuri hakukoneoptimointi ala on maailmalla ja Internetissä? Erittäin suuri, sillä tutkimusten mukaan 3,5 ihmistä etsii ”SEO” termiä hakukoneista joka sekunti ja yli 9 miljoonaa ihmistä kaivaa siitä tietoa kuukausittain. Hakukoneoptimoinnissa on verkossa valtavasti tietoa ja valtaosa tästä informaatiosta on Englannin kielellä. Jos lähdet tarkastelemaan ”SEO” –termiä niin huomaat, että Googlesta löytyy 880 miljoonaa verkkosivua maailmanlaajuisesti, jossa termi ilmenee. Termiä haetaan eniten maaliskuussa ja torstai näyttäisi olevan kaikista suosituin päivä hakukoneoptimointi-informaatiosta kiinnostuneille. 

Eniten hakuja tulee Yhdysvalloista ja hyvänä kakkosena Intia, jota seuraa Filippiinit. SEO strategia –hauissa Intia pitää ykköspaikkaa ja USA on vasta kakkosena. Tästä hakusanasta on myös paljon eri variaatioita ja eniten haetaan hakukoneoptimointipalveluita eli ”SEO Services” ja toisiksi eniten sitä tarjoavia yrityksiä ”SEO company”. Kaikista eniten hakuja tulee Los Angelesin kaupungista Yhdysvalloista.
Myös tätä koskevia blogipostauksia on julkaistu kiitettävä määrä verkkoon, sillä niitä on nimittäin jopa yli 13 miljoonaa sisältäen sanan ”SEO” blogin otsikossa. 




torstai 14. maaliskuuta 2013

Hakukoneoptimointi 2013


Tähän aikaan vuodesta on hyvä ottaa pieni katsaus siihen mitä hakukoneoptimointi on tänä päivänä ja mitä se oli vielä vuosi sitten. 2012 vuosi on vielä tuoreessa muistissa, joten palataan siis sinne hetkeksi. Viime vuosi oli toden totta rankka kaikille hakukoneoptimoinnin ammattilaisille ja Google ei todellakaan päästänyt ketään helpolla. 2012 vuonna Google julkaisi massiivisia algoritmipäivityksiä (Panda- & Penguin-päivitykset, ”Exact domain” -crackdown) ja nämä saivat jokaisen SEO-asiantuntijan pään totaalisesti pyörälle ja siitä ei ole vielä tähänkään päivään mennessä toivuttu kunnolla. Jos joku on selvää niin, ainakin se, että sivuston sisällöllä ja sen sisäisellä linkkaamisella on 2012 vuoden jälkeen suurempi merkitys ja ulkoisten linkkien vaikutukset ovat vähäisemmät, tai siltä ainakin vaikuttaisi. Myös sosiaalisen median signaalit tuntuvat vaikuttavan enemmän.  

2012 vuoden Google-päivitykset ja niiden vaikutukset
·         Panda-päivitykset vaikuttivat vahvasti sivustoihin, jotka sisälsivät joko turhan vähän sisältöä tai jos ne olivat laadultaan tasottomia. Tämä vaikutti kymmeniin tuhansiin sivustoihin maailmanlaajuisesti, mutta suomalaisissa hakutuloksissa vaikutus oli kuitenkin varsin pieni.
·         Huhtikuussa Iso-G julkaisi ensimmäisen Penguin-päivityksen, jonka tarkoitus oli vaikuttaa spämmiä sisältäviin sivustoihin.  Sen vaikutus oli maailmanlaajuisesti valtava ja se vaikutti jopa 3,1 prosenttiin kaikista hakutuloksista.

·         Syksyllä ilmestyi myös päivitys, joka tiputti osan sivustoista, joiden domainissa esiintyy pelkästään tietty hakusana. Vaikutus oli suomalaisissa hakutuloksissa varsin mitätön.


2013 vuosi tulee vaatimaan siis taas paljon ammattilaisilta ja Google julkaisi vastikään julkaisevansa isomman luokan päivityksiä myös tämän vuoden puolella eli lisää turbulenssia on luvassa. Luvassa on ”Googleguru” Matt Cuttsin mukaan jotain suurta, josta tullaan puhumaan paljon hakukoneoptimoinnin asiantuntijoiden piireissä.

Tämän vuoden hakukoneoptimointiryminään kannattaa siis lähteä mukaan hieman erilaisia menetelmiä käyttäen ja erityisen tärkeää on luoda sivustolle laadukasta sisältöä. Löydät monia artikkeleita, jotka painottavat sisältöön ja tämä artikkeli ei tee siinä poikkeusta. Lisäksi kannattaa hoitaa sivuston sisäinen optimointi niin hyvin kuin mahdollista ja pyrkiä pitämään sivun sisäinen navigointi loogisena ja siistinä, niin käyttäjille kuin myös Google-roboteille. Sosiaalisen median signaaleiden merkitys on myös kasvanut, joten niihin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota sekä lisäksi monet asiantuntijat ovat tehneet huomioita, että videoita sisältävät sivustot pärjäävät paremmin hakutulossijoituksissa. Aloita siis näillä eväillä ja pysy ajan tasalla seuraavista päivityksistä, niitä on nimittäin luvassa hyvin pian!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Blogin optimointi



Tämän päivän hakukoneoptimointimaailmassa blogin rakentaminen ja ylläpitäminen on ilmeisen tärkeää ajatellen pitkän tähtäimen hakukoneoptimointisuunnitelmaa ja oman bisneksen kasvattamista. Monet blogin pitäjät ja yritykset eivät kuitenkaan ymmärrä millainen potentiaali huolellisesti tehdyllä ja säännöllisesti päivitetyllä blogilla voi olla. Käyttämällä blogiin aikaa ja vaivaa, voi siitä kuka tahansa kehittää merkittävän suuren roolin omaavan työkalun tukemaan omaa verkostoa, joka pitää sisällään yrityksen sivut ja sosiaalisen median sivut sekä tilit. 

Mihin blogi kannattaa rakentaa?
Blogin luominen on todella helppoa ja vaihtoehtoja mihin sen voit luoda on satoja. Blogialustan valitsemisessa suosittelemme kuitenkin valitsemaan jonkin tunnetuimmista, esimerkkinä WordPress, jolle meidän äänemme menee. WordPress on helppokäyttöinen ja monipuolinen sekä tarjoaa laajan valikoiman eri plugineja ja muita työkaluja. Se ei myöskään maksa sinulle mitään. Voit toki kuitenkin kokeilla muita ilmaisia blogialustoja, mikäli tämä ei miellytä nimittäin varaa on mistä valita. 

Aloittaminen
Blogia aloittaessa kannattaa miettiä ensimmäisenä otsikko ja osoite kuntoon. Näissä molemmissa kannattaa käyttää niitä hakusanoja, joilla haluaa tulla löydetyksi hakukoneista. Kun lähdet luomaan sisältöä blogiisi, mieti tarkkaan mitä julkaiset. Pyri kirjoittamaan kiinnostavaa ja helposti luettavaa tekstiä, mikä pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Mieti otsikko tarkkaan ja luo sisältö sen ympärille. Blogista kannattaa tehdä myös visuaalisesti näyttävä eri muotoiluasetuksilla ja kuvilla. Ennen kaikkea, tee sen ulkoasusta uniikki muokaten itse asetuksia. Visuaalisesti näyttävä blogi vangitsee helposti sivullesi löytäneen ja voit saada näin uusia lukijoita.  

Yhdistä blogisi sosiaaliseen mediaan
Sosiaalinen media on tärkeä elementti aina kun puhutaan hakukoneoptimoinnista, tai Internet-markkinoinnista yleensäkin. Blogin yhdistäminen sosiaalisen median kanssa on erittäin tärkeää ja se on varmasti monen tiedossa, mutta siitä ei voi koskaan muistuttaa tarpeeksi montaa kertaa ja joukossa on niitäkin, jotka eivät ole asioista vielä niin hyvin perillä. 

Luo Facebook -sivut, Google+, Twitter, YouTube, Yelp, LinkedIn yms. tilit ja yhdistä ne blogisi kanssa. Sosiaalinen media ei vain rajoitu edellä mainittuihin verkkoviestintäympäristöihin vaan niitä lukematon määrä, mutta kannattaa pitää kohtuus kaikessa. Päivittäminen ja esillä oleminen on oleellinen seikka sosiaalisessa mediassa ja blogin pitäjällä tulee olemaan kova työ jo pelkästään edellä mainittujen verkostojen kanssa. On muutenkin järkevää pysyä niissä sosiaalisen median verkostoissa, jotka ovat tuttuja suomalaisille. Monet verkostot kun ovat pelkästään käytössä Amerikassa ja Intiassa.
Muista myös, että blogille pitää rakentaa linkkejä ja mitä laadukkammin sen toteutat, sen parempi on lopputulos!




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Linkkien rakentaminen sivustolle


Linkkien rakentaminen on tällä hetkellä kuuma puheenaihe ja syy tähän löytyy siitä, että se aiheuttaa eniten päänsärkyä ja turhautuneisuutta alan ammattilaisille. Monet ovat jopa kyseenalaistaneet koko linkkien rakentamisen ja miettivät pitäisi heidän jatkaa linkkien rakennusta enää ollenkaan. Jotkut miettivät, että linkkien rakentaminen ei välttämättä ole enää hyvä juttu mitä tulee hakukoneoptimointistrategiaan ja olisiko heidän ehkä syytä kiinnittää huomiota muihin asioihin enemmän. Tämä on kuitenkin suorastaan järjetöntä, koska linkit ovat yhä edelleen se juttu mihin hakukoneoptimointi pääosin perustuu. Ne eivät vain enää vaikuta samalla tavalla kuin ennen ja hakukoneoptimointi on toden totta muuttunut vaikeampaan suuntaan viimeisimpinä vuosina.

Hakukoneoptimointi on muuttunut vuoden sisällä paljon

Hakukoneoptimointia pitää lähestyä vuonna 2013 hieman eri tavalla ja mikä kaikista tärkeintä, tulee sen kanssa olla entistä kärsivällisempi, sillä muutokset tuntuvat ottavan yhä enemmän aikaa. Hakukoneoptimoinnista on toden totta tullut monelle alan ammattilaiselle oikea murheen kryyni, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki me olemme samassa veneessä ja kaikilla on Google vastassaan. Pitää vain olla sinnikäs ja muistaa, että valitsemamme ala ei ole suinkaan helpoimmasta päästä.

Linkkien rakentamisessa on valttia monipuolistaminen

hakukonemarkkinointi
Linkkejä rakentaessa on erittäin tärkeää pitää linkkiprofiili mahdollisimman monipuolisena ja yrittää luoda niin montaa eri linkkityyppiä kuin vain mahdollista. Linkkityyppejä on lukuisia ja löydät niitä kahlaamalla läpi SEO-artikkeleita, löydät informaatiota erityisen hyvin englanninkielellä. Samoin on pidettävä huoli, että ankkurijakauma on mahdollisimman täydellinen, jos sitä nyt koskaan voi täydelliseksi sanoa. Monipuoliset ankkurit, monipuoliset laadukkaat linkit relevanteista lähteistä sekä mahdollisimman paljon eri linkkityyppejä on se mihin jokaisen hakukoneoptimoinnin ammattilaisen tai amatöörin on tähdättävä. Pidä mielessäsi siis vain tämä: monipuolista kaikki ja tulos on taattua

Ole myös tietoinen siitä, että liika on liikaa ja linkkien rakentamisessa määrä ei koskaan korvaa laatua. Google arvostaa paljon enemmän relevanteista lähteistä tulleita linkkejä ja pitää niitä huomattavan suuressa arvossa. Muutama relevantti linkki arvostetulla sivustolla voi siis hyvin antaa paljon suuremman tehon hakukoneoptimointiin verrattuna tuhanteen automaattisesti lähetettyyn blogikommenttiin.